2010

Tekstiruutu: SUKUTAPAAMINEN 3.7.2010


Viktor Emil Lummen sukulaisten tapaaminen pidettiin Raumalla hotelli Cumuluksen Pöllä-kabinetissa.
Tervetuliaispuheen piti johtokunnan valtuuttamana Kimmo.
Paikalla oli tällä kertaa vain 13 henkeä, mikä oli odotettavissa, sillä matka Lappeenrannasta Raumalle on pitkä. Sitkeimmät olivat kuitenkin sieltäkin asti tulleet, ensimmäiset jo perjantaina, kotimatka vasta sunnuntaina. Myös Helsingistä oli kohtuullinen määrä osanottajia, Turun suunnalta oli paikalla puolet potentiaalisista osallistujista. Raumalta taas oli paikalla kunniavieraamme Pirkko Savolainen. Kokouspaikan valinta oli kuitenkin hyvin perusteltu, sillä kyseessä on sukumme syntysijat. Voisi jopa sanoa, että kyseessä oli eräänlainen pyhiinvaellusmatka, joka jokaisen sukuun kuuluvan täytyy ainakin kerran tehdä.
Lahja esitteli arkistojaan, joista löytyi useimmille ennen näkemättömiä kuvia ja jo edesmenneiden suvun jäsenten kirjeitä tai itse asiassa niiden kopioita, alkuperäiset ovat Esan arkistossa.
Tapaamisen päätarkoitus oli Rauman vanhalla hautausmaalla käynti. Sitä ennen kuitenkin syötiin maukas ateria ja muisteltiin menneitä. Hautausmaalla tutustuttiin ensin kappelin kellarissa sijaitsevaan Alfred Kordelinin viimeiseen leposijaan, samoin juuri restauroituun kappeliin päästiin tutustumaan vahtimestarin opastamana. Sen jälkeen Pirkko opasti meidät useamman sukulaisen haudalle, joista kahdelle laskettiin Railin hankkimat kauniit kukka-asetelmat. Nämä kaksi hautaa olivat Naimin vanhempien (Wahlmanit) ja V.E:n äidin, Katarinan leposijat. Loppuillan ohjelma oli vapaamuotoinen eli kukin teki mitä halusi.
Ilahduttavaa oli myös kuulla, että sukuun on tullut kolme uutta jäsentä tänä vuonna, sukupuu päivitetään ja jaellaan kunhan uusin tulokas on kastettu.
Kokouksessa kerättiin vapaaehtoinen kolehti, summaksi sovittiin 5€ per ruokakunta, tämä on tarkoitus kerätä vuosittain ja se käytetään suvun nettisivujen ylläpitämiseen, kustannuksia aiheuttaa vain nettihotellin vuosimaksu ja lummet.fi domainin käyttöoikeus. Jos jotain jää yli, se voidaan käyttää sukutapaamisissa haudoille laskettaviin kukkiin.
Seuraava kokous Lappeenrannassa 2012, paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin. Johtokuntana jatkaa Lahja, Raili, Pentti ja Esa.

OSANOTTAJAT

Pentti I. Lumme
Raili Rajala (os. Lumme)
Ilkka Rajala
Lahja Lumme
Airi Lumme
Jorma Lumme
Virpi Lumme
Jarmo Lumme
Laura Lumme
Emmi Lumme
Kimmo Lumme
Marja-Leena Jukka
Pirkko Savolainen

Kirjoittanut Kimmo Lumme, 6.7.2010