|
Mattilan talon rakennus |
|
Talo, jonka kaltaisia on lähistöllä paljon, samoin muualla Suomessa, on Metsätuotteen eräänlainen elementtitalo. Metsätuote oli myös nk. rintamamiestalojen toimittaja ja sieltä on selvästi ammennettu oppia myös näihin 50- ja 60-luvun taloihin. Seinät tulivat valmiina elementteinä joten rakennus nousi varsin nopeasti tiettyyn vaiheeseen. Sisäseinät rakennettiin ”hukkapätkistä” eli n.60x6cm kokoisista ponttilaudan pätkistä, on niissä ollut melkoinen työ ja nauloja ja ”pilliklubia” on kulunut runsaasti.
Työnjohtajana rakennuksella toimi Metsätuotteen ”pomo”. Pääasialliset rakennusmiehet olivat Reino ja Lahja. Perustuksen valussa oli apuna varusmiehistä (Lahja oli armeijan palveluksessa) koostunut talkooporukka. Peltikaton teki moniosaaja Reino. Kuistin peltikaton teki Onni-setä, joka eräällä vierailullaan vei minut katsomaan naapurien vastaavia kattoja ja moitti niitä huonosti tehdyiksi, hänen tekemänsä oli ainut hyvä, mikä varmaan pitikin paikkansa, itse en kansakouluikäisenä oikein osannut kattoja arvostella. Toki rakennuksella on muitakin apumiehiä ollut, mm. enoni Kauko, joka viritteli seiniin nk. pinkopahveja.
Tontin raivausvaiheeseen liittyy tarina, jossa Reino ja Lahja olivat köyden avulla vetämässä osittain sahattua puuta nurin. Köysi napsahti poikki ja sen seurauksena molemmat ukot pitkin pituuttaan kanveesissa. Reino, varsin vähäpuheinen mies, totesi siinä maatessaan: ”Tässä sitä vain lepäillään”...naurusta ei meinannut loppua tulla, sen verran osuva oli kommentti.
Kirjoittanut Kimmo Lumme, lähde Lahja Lumme. |