Seppo Mäkelä

Seppo Mäkelä on suomalainen entinen jääkiekkotuomari. Hän on viheltänyt eniten pääsarjaotteluita erotuomarina.

Mäkelä on yksi Suomen tunnetuimmista jääkiekkotuomareista. Hän vihelsi ensin linjatuomarina vuodet 1974–1981. Viimeiset kaksi vuotta Mäkelä toimi sekä SM-liigassa linjatuomarina että I divisioonassa päätuomarina. Vuosina 1981–1999 Mäkelä tuomitsi SM-liigassa 753 ottelua, joka on eniten tuomarilta SM-liigassa. Mäkelä valittiin urallaan peräti kymmenen kertaa vuoden erotuomariksi ja yksitoista kertaa pelaajien äänestyksessä parhaaksi erotuomariksi.

Mäkelä on viheltänyt myös useissa arvoturnauksissa. Hän on ollut mukana muun muassa yksissä olympialaisissa ja viisissä MM-kisoissa.

 

Seppo on meille sukua Wahlmanien kautta. Jos katsotte valokuvien joukosta Wahlmanien hautaa, niin siinä pienemmässä kivessä on nimi Impi Grönlund os. Mäkelä. Impin tytär Pirkko Savolainen on auttanut meitä näissä sukujutuissa mm. kuvaamalla hautoja Raumalla. Seppo ja Pirkko ovat serkuksia eli heidän äitinsä  (Impi ja Saima) olivat sisaruksia. Pirkon isoäidin äiti Josefiina ja Johanna Wahlman os. Kolla olivat sisaruksia. Katso myös nämä: Sukupuu 1 ja Sukupuu 2.

 

Muistan itse moneen kertaan nähneeni tämän raumalaisen tuomarin jäällä. Hän oli sellainen herra ja hidalgo, että pelaajat eivät juurikaan uskaltaneet tuomioista purnata. Mieleen muistuu myös Sepon legendaarinen lausahdus takavuosilta. Hän oli jossain arvoturnauksessa tuomitsemassa Kanadan ottelua ja vihellyksen jälkeen karski kanadalaiskiekkoilija tuli hänelle räksyttämään pelikaverinsa tuomiosta. Aikansa kuunneltuaan englantia taitamaton Seppo tokaisi raumaksi: ”Turpa kii tai mää pane sul penaltti!”. Sen verran häijyn näköinen oli tuomari, että kanadalainen katsoi parhaaksi vähin äänin luistella vaihtoaitioon.

 

Valitettavasti Seppo lopetti tuomaroinnin kun kahden päätuomarin käytäntö tuli voimaan. Hän oli niin vahva persoona, että vastuun jakaminen ei varmaan olisi onnistunutkaan ilman konflikteja.

 

Seppo kävi vuonna 2009 läpi vaikean sydänleikkauksen, mutta on nyt toipunut siitä kohtuullisen hyvin.

 

Kirjoittanut Kimmo Lumme