|
Untamonkatu |
|
Isältä jäi jostain syystä kirjoittamatta tähän asuntoon liittyvät muistelmat. Kirjoitan tähän sen, mitä itse muistan tuosta ajasta häneen liittyen ja ajoittain paikalla ollessani.
Huhtiniemen vuonna 1969 ostettu 4h+k asunto oli vähän turhan suuri kahdelle ihmiselle lasten jo lennettyä pesästä viimeistään 1980-luvun alkupuolella. Hieman pienempää asuntoa siis katselivat vuonna 1983. Valinta kohdistui lähellä keskustaa sijaitsevan Untamonkadun kerrostalokolmioon. Äitini silloin kertoi, että olivat asuntoa katsomassa ja isä availi siellä kaappeja omistajien ollessa paikalla ja äiti sanoi meinanneensa lyödä isää moisen röyhkeyden takia.
Valintaa helpotti myös se, että talossa oli vapaa autotalli, joka isälle oli ehdoton vaatimus. Tallit olivat paritalleja eli kaksi eri omistajaa aina samassa tilassa. Tästä ei isä oikein pitänyt. Asia järjestyi, kun talosta vapautui yksi tallipaikka ja isä kysyi sen tallin toiselta osakkaalta, että suostuisiko hän muuttamaan siihen hänen tallipaikalleen. Tämä onnistuikin ja isä osti sen vapautuneen tallin. Näin hänellä oli yksin käytössään kaksiovinen tuplatalli. Minä olin hommassa mukana, kun tuo siirtyjä sanoi, että hänen laittamansa seinähyllyt pitää siirtää uuteen tallipaikkaan. Isän kanssa niitä sinne asennettiin porailemalla kiviseinää hyllyn kannakkeita varten.
Oli tuosta tallista minullekin hyötyä, koska asuin lähistöllä ja sain autoni sinne talvella. En silloin autoa pahemmin tarvinnut, joten sai olla siellä lämpimässä. Samoin moottoripyöräni oli siellä talvisin. Muutettuani Turkuun opiskelujen jälkeen, isä teki talliin lisätilaa vaihtamalla pyynnöstäni moottoripyöräni uudempaan autoon, jonka ex-lankoni sitten toi Turkuun minulle. Vanha autoni oli silloin edelleen tallissa, mutta jokunen vuosi myöhemmin senkin isä hoiti pois sieltä ajamalla sen Turkuun minulle kakkosautoksi. Oli jo aika kylmä silloin ja autossa ei lämmityslaite toiminut (säädin jumissa). Isä sanoi ajaneensa matkan vilttiin kääriytyneenä.
Opiskeluaikana ehdin minäkin sattuneesta syystä asua tuossa heidän kanssaan kahteenkin otteeseen muutaman kuukauden. Mutta tilaahan siellä oli eli omassa huoneessa sain sen aikaa asua. Sinä aikana ehdittiin isän ja yhden muun miehen kanssa rakentaa talon takapihan rinteeseen portaatkin. Oli siinä muitakin paikalla, mutta lähinnä vain katsomassa.
Talossa asui myös yksi eläkkeellä oleva mies. Oli innokas kalastaja ja suurin piirtein joka päivä sitä harrasti. Tarjosi niitä kaloja myös muille talon asukkaille ja itse kertoi syövänsä kalaa joka päivä. Äitini tähän totesi, että tuolle miehelle kasvaa kohta pyrstö…
Isän ja äidin kanssa asunnossa asui vanhoilla päivillään myös koiramme Santtu. Isä sitä lähti ulkoiluttamaan ja pidätyskyky oli silloin jo hieman heikko. Siis koiralla. Siinä takapihalla asfalttiin tuli kiemurteleva kuvio. Isä huomasi, että parvekkeelta joku nainen katseli heitä ja isä hänelle huuteli: ”Niin on kuin juosten kustu”. Melko osuva kommentti.
Kirjoittanut Kimmo Lumme |
