YK palvelus

Heinäkuussa 1977 matkustin Niinisalon varuskuntaan saamaan koulutusta YK-tehtäviä varten, sotilasarvon teknikkoyliluutnantti arvomerkein varustettuna. Varsinainen virka oli ”bil direktör”. Siitä alkoi varsin erikoinen ja vaihteleva ajanjakso elämässäni.

 

Koulutusjakso päättyi 26.7.1977. Tänä viimeisenä päivänä oli viimeinen testi sopivuudesta YK-tehtäviin. Järjestetyssä juhlatilaisuudessa seurasivat kouluttajat Siinaille lähtevien alkoholin käyttöä. Jos kenellä ei ollut kohtuutta alkoholin käytössä, niin Siinaille lähtö peruuntui. Kaikille lopullisesti valituille pidettiin jumalanpalvelus Niinisalon kirkossa. Tarjotulle ehtoolliselle osallistuivat kaikki, yhtä lukuun ottamatta. Se ei tietenkään estänyt mukaan lähtöä. Kyllä siellä ehtoollisella hieman vakavia oltiin itse kukakin. Oltiinhan lähtemässä jossain määrin rauhattomalle alueelle Egyptin ja Israelin välimaastoon.

 

Kuljetus tapahtui Seutulan lentokentälle linja-autoilla. Suihkumatkustajakoneella meidät sitten lennätettiin Siinain eteläkärkeen Ofiran lentokentälle. Siellä otin tehtävät vastaan edelliseltä autontarkastajalta Raimo Myllymäeltä, joka oli Lappeenrannan miehiä niin kuin minäkin. Eipä ollut paljon luovutettavaa – yksi autontarkastajan leimasin ja värityyny.

 

Sitten alkoi matka Abu Rudeisiin, kilometrejä yli 200. Siitä alkoi ensimmäinen koettelemus Siinailla. Olin suunnitellut ostavani juotavaa, kolmen tunnin matkalle, lentokentän myymälästä, mutta sepä unohtui. Kyllä oli janoinen matka työ- ja majoituspaikalle. Lämpötila auringossa oli ainakin 60 astetta. Niinpä sitten jotenkuten selvisin majoituskämppääni. Oli vuoden kuumin aika Siinailla. Hiekkamyrskyt riehuivat usein. Työpöydälläni oli puoli senttiä hiekkaa, jota oli tullut oven ja ikkunanrakosista. Tulipa siinä mieleen että vuosi tällaista ja paljon muuta. Ohhoh! Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä varusvarastolle hakemaan palvelusvarusteita. Päälle pantavaksi riitti hyvin lippis, lyhythihainen paita, shortsit ja haljasnahkakengät. Aseistuksena pistooli, joka kuului upseerin varusteisiin ja tietenkin siihen patruunat. Työpäivä alkoi aamulla kello 6.00 herätyksellä ja aamutoimilla.  Aamiainen oli 7.00. Aamiaisen jälkeen alkoi varsinainen työpäivä. Kymmenen korvissa joimme kahvit ja taas töihin. Kello 13.00 oli päiväruokailu ja sen jälkeen vapaata. Yleisin vapaa-ajan viettotapa oli auringon otto ja usein uiminen Punaisessameressä. Ruoka, majoitus, vaatetus, jalkineet, lääkäri- ja sairaalapalvelut, parturi ja pyykin pesetys kuuluivat luontaisetuina palkan ja komennusrahojen lisäksi. Verot piti tietenkin maksaa palkasta.

 

Virallisena vapaa-ajan viettopaikkana oli Egyptin kuningas Farukin ”Kesämökki” = rantahuvila Punaisenmeren rannalla. Se olikin hyvään tarpeeseen usein koska kuumuutta riitti. Hiekka oli niin kuumaa, että ei ollut puhettakaan menemisestä mereen paljain jaloin hiekassa kävellen. Sen takia oli tehty polku hiekalla täytetyistä säkeistä. Säkit olivat peräkanaa yhdessä jonossa patiolta mereen. Niitä pitkin selvisi sitten uimaan ilman sandaaleita. Faruk oli rakennuttanut huvilan perheensä käyttöön mutta tarina kertoo, että hän oli vain kerran käynyt siellä.

 

Henkilökuntaan kuuluvien vaimot olivat oikeutettuja anomuksen perusteella vierailla Suomen pataljoonan alueella. Vaimoni Airikin vieraili alueella kahden viikon ajan. Kävimme Kairossa, Suezilla, Ofirassa, Tel-Avivissa, Jerusalemissa, Haifassa, Beetlehemissä ja Eilatissa. Retken Suezille ja Kairoon teimme YK:n kuljetuksena ja paikallisella taksilla.

 

Näin tuli käytyä pyramideillä jossa oli tilaisuus kamelilla ratsastukseen jota Airi kokeili (olipahan sekin varmasti erikoinen elämys). Kuollutmeri olisi ollut varmasti mielekäs käyntipaikka, mutta ei ollut aikaa kun piti ehtiä rekisteröimään uusi automme ”mersu” Tel-Avivin katsastustoimistolle.

 

Haifan retkemme aikana tapahtui Israelissa ja koko maailmassa ensimmäinen varsinainen terroriteko jossa linja-auton matkustajia ammuttiin tuliasein, mutta en enää 40:n vuoden jälkeen muista montako kuoli. Olimme kuitenkin lähistöllä muttei vaaravyöhykkeellä.

 

Jerusalemin nähtävyyksiä oli mm. kultakupolinen moskeija. Minä kävin yksin moskeijan portailla, mutta itsesuojeluvaisto sanoi että palaa muiden matkaseuralaisten luo ja niin tein. Beetlehem oli tosi mielenkiintoinen paikka. Siellähän sijaitsi Jeesuksen ”syntymätalli”. Valokuvat sieltä olivat niin erikoisia, että taidan sijoittaa niitä tähän sepustukseni yhteyteen. Sisään siihen syntymäkirkkoon pääsi noin 150 senttiä korkeasta oviaukosta. Toisin sanoen piti nöyrtyä ennen sisään menoa.

 

Sitten alkoi jo Airin ja YK-kaverini ystävättären loma loppumaan, joten aloitimme matkan kohti Eilatia. Vaikka kartanlukijana oli ammattisotilas, niin siitäpähän vain ajettiin 180 kilometriä ilman että tiesimme missä ollaan. Juuri kun aioin kääntyä takaisin näin tienviitassa nuolen vasempaan ja kirjoitettuna Eilat 40 km. Ei muuta kuin vilkku vasempaan ja sinnehän me ollaan menossa että matkaseuralaisemme pääsevät varustautumaan tullitarkastukseen ja lentokoneeseen menoon kotimaahan paluuta varten.

 

Tullitarkastuksessa selvisi, että Airi oli käynyt Egyptin puolella joka oli Israelin ”vihollinen”. Se ei näyttänyt miellyttävän ollenkaan passin tarkastajaa, joten minulle tuli kiire selvittämään, että Airi kuului meidän YK-miesten seurueeseen. Sama homma oli selvitettävä seurueeni jäsenen Halosen Villen vaimon osalta. Molemmat naiset ohjattiin pikku ovesta ”johonkin” ja sen jälkeen emme tienneet mihin he joutuivat. Vastaukset vaimojemme selviytymiseen lennolle kotimaahan saimme vasta 2 – 3:n viikon päästä kun kirjepostia tuli suomalaisella YK:n huoltolennolla. Ei ollut silloin kännyköitä ja lähin yleisöpuhelin oli Siinain eteläkärjessä noin 170 kilometrin päässä. Oli siinä meillä Villen kanssa odottamista ennen kuin tieto tuli. Yhteydenotot kotimaahan olivat täysin kirjeitten varassa. Kirjeet, suuntaan ja toiseen, ovat vieläkin mapissa tallennettuna. Olenhan tallentanut näitä Lummen suvun kirjeitäkin, tosin kopioita, mutta kuitenkin, joten jatkan perinteiden tallentamista edelleen.

 

Eräs erikoinen viestiyhteys kotimaahan kerrottakoon tässä. Airin veljen vaimo oli kuollut ja heti tuli mieleen, että mitenkäs surunvalittelut saadaan Suomeen menemään. Porukalla tuumailtiin vaihtoehtoja, joita lopulta oli vain yksi: Eräällä kaverilla oli radioamatöörin laitteet ja lupa toimia sen välityksellä ympäri maailman. Ja tuumasta toimeen, että hän ottaa yhteyden Hämeenlinnassa asuvaan radioamatööriin ja pyytää soittamaan Lappeenrantaan Airin veljelle Aarnelle minun surunvalitteluni. Yhteydet pelasivat hyvin, vaikka vähän mutkan kautta, viesti meni perille.

< Takaisin