Mattilan talon rakentaminen

Vuonna 1956, asuessamme vuokralla omakotitalossa Ristikankaankatu 8:ssa, alkoi ”polttelemaan” oman asunnon hankkiminen. Alkuun katselimme asuntoja Kauppakadun rinteen kerrostaloista, joita oltiin juuri rakentamassa. Se ei kuitenkaan edennyt sen pidemmälle. Elma-tätini osti niistä huoneiston ja asui siellä elämänsä loppuun asti.

 

Sattumalta sitten sain tietää, että Karjalan Metsätuote alkaa valmistaa tehdastekoisesti omakotitaloja ”Mattilan suolle” Kurjentien varteen. Kävin paikan päällä katsomassa niitä, muistini mukaan seitsemää tonttia, mihin voisin kuvitella talomme rakennettavan. Tontti osoitteessa Kurjentie 49 näytti siltä, että se voisi olla meille sopiva paikka talon rakentamista varten. Eipä ollut paljoa rahaa pankissa, mutta olimmehan nuoria ja molemmilla oli vakituinen työpaikka, vaimollani Airilla Lappeenrannan kaupunki ja minulla puolustuslaitos.

 

Poikamme Harri oli juuri syntynyt näitä asioita pohtimisen aikoihin.

Niinpä menin Karjalan Metsätuotteelle kyselemään mahdollisuuksistamme ostaa heiltä omakotitalon runko paikalleen pystytettynä. Niinpä siinä sitten kävi, että myyjät hyväksyivät aikeemme ja teimme sopimuksen talon rungon toimittamisesta ja pystyyn nostosta työnjohtoineen ”päivineen”.

Työnjohtajaksi Metsätuote nimesi rakennusmestari Nokelaisen, joka oli Metsätuotteen henkilökuntaa. Onneksi varaamamme tontti sijaitsi entisen Matinsuon kuivimmassa paikassa. Mutaa maan pinnalla oli alle puoli metriä, siitä alaspäin oli pelkkää hiekkaa.  Perustan rakentamiseksi kaivatettiin ”monttu” kaivinkoneella. Muistini mukaan betonilaudoitus kuului Metsätuotteen piikkiin.  Kävin ottamassa mallia naapurin rakennustyömaalta aiheena betoniraudoitus. Totesin että eihän tuo nyt niin ”kaksista” ollut, joten päätin itse rakentaa raudoituksen oman talon perustusta varten.  Siellä se on betonin sisällä tänäkin päivänä ilman ongelmia. Säästyiväthän työpalkat muihin tarpeisiin.  Sokkelin valu olikin sitten ”oma lukunsa”. Soraa ja sementtiä oli tietenkin varattu ennen valun alkamista. Vettä saimme omasta vesijohdosta, joka oli rakennettu jo sokkelilaudoituksen yhteydessä. Jostakin kumman syystä sain valutalkoisiin miehet varusmiesten joukosta, jotka olivat ajokoulutuksessa, mutta huilaamassa olevat miehet olivat meillä betonin valutalkoissa. Kaikki tämä esimiesten suosiollisella järjestelyllä.  Tämäkin työ tuotti hyvän tuloksen ja niin rakennustyö jatkui seuraavalla vaiheella.

 

Seuraava vaihe oli rungon pystytys, mukaan lukien tietenkin kattotuolit ja pellinaluslaudoituksen teko.  Kattopeltityö tehtiin sinä aikana kun minä olin Helsingissä autohenkilökunnan kurssilla joten osallistuin hommiin vain viikonloppuisin kolmen kuukauden aikana. Muistini mukaan peltikaton teki isäni Reino, käyttäen apunaan setääni Onni Lummea ja vaimoni veljeä Kauko Talonpoikaa. Tämän lisäksi Onni teki katon pääoven edustalla olleen katoksen päälle. Poikani Kimmo on kertonut lisää edellä kerrotusta omissa muistelmissaan.

 

Putkityöt teetettiin putkiliikkeellä ja sähkötyöt sähköliikkeellä.  Ulkoseinät olivat valmiiksi laudoitettu jo tehtaalla, joten ne olivat paikoillaan jo silloin kun seinät nostettiin pystyyn. Sisäseinät tehtiin määrämittaisista ”punttilaudoista”.  Niitten naulaamiseen kului paljon nauloja, koska ne olivat niin lyhyitä. Aiemmin mainittu Kauko laittoi pahvit sisäseinille.

Porraskäytävässä, eteisessä ja keittiössä pahvit maalattiin, makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen laitettiin tapetit pahvien päälle. Noin viiden kuukauden jälkeen rakennustyön alkamisesta muutimme siihen uuteen kotiin Ristikankaankatu 8:sta Kurjentie 49:ään.

 

Toki paljon oli vielä kesken rakentamisessa. Yläkerta oli tarkoitus myös asumiskuntoiseksi saada mahdollisimman nopeasti, jotta minun vanhempani Selma ja Reino sekä sisareni Raili ja veljeni Esa voisivat muuttaa Pikku-Mustolasta talomme yläkertaan. Muuton jälkeen isäni toimi ”talonmiehenä.” Hän hoiteli kaiken keskuslämmityskattilan puhdistukset mukaan lukien. Alkuun poltettiin kattilan tulipesässä pääasiassa puita. Niitä joutui usein talvipakkasella yölläkin lisäämään.  Melko pian hankittiin öljypoltin lämmitystarpeisiin.  Öljyä varten piti hankkia öljysäiliö.  Se teetätettiin ulkopuolisella työntekijällä.  Itse muurattiin 90 senttiä korkea seinämä. Jos öljysäiliö olisi rikkoontunut jostain syystä, niin öljy olisi jäänyt altaaseen, josta sen olisi saanut poistettua, ettei se olisi aiheuttanut lisää vahinkoja.

 

Pohjakerroksessa oli myös sauna ja pyykkitupa, jossa oli niin iso amme, että siihen mahtui kerralla kolme lasta ”pulikoimaan”.  Saunassa oli kertalämmitteinen ”pönttökiuas” johon piti heittää ”häkälöylyt” ennen saunomista. Myöhemmin tilalle tuli jatkuvalämmitteinen kiuas, jonka suuluukun laitoin osoittamaan pyykkituvan puolelle. Sitä varten tein saunan seinään reiän jolloin saunan lämmitys hoidettiin pyykkituvan puolelta. Saunassa oli myös kaiutin jonka Esa oli virittänyt kuunnellakseen musiikkia saunoessaan. Musiikin lähde lienee ollut yläkerrassa oleva levysoitin.

 

Sen lisäksi, että äitini osasi virkata, neuloa, ommella vaatteita ja laittaa hyvää ruokaa, hän muurasi sokkelin sisäpinnalle punatiilisen peitteen ”kantilleen” muurattuna. Vanhemmistani oli suuri apu myös lastenhoidossa, koska he asuivat yläkerrassa. Isäni rakensi pihan perälle leikkimökin lasten leikkejä varten.

 

Autotalliin olin isäni kanssa rakentanut ”rasvamontun.” Aika vähän sitä tarvittiin, mutta tulipahan tehtyä. Autotalli oli sokkeliosassa, joten sinne piti olla ajoluiska. Sain hankittua siihen tarkoitukseen sopivia betonilaattoja, kooltaan noin 2 x 1 metriä. Paksuus oli 10 senttiä. Niistä tuli hyvin toimiva luiska autotalliin ajoa varten. Ne oli purettu remontoidusta autokorjaamosta.

 

Olin lapsena lukenut sadun koivu ja tähti, joka oli tehnyt minuun vaikutuksen jonka toteutin pihamaalla olleen 4-metrisen koivun avulla, joten jätin sen pihamaalle kasvamaan. Tontin reunoille istutettiin jotain hopeapajun taimia aidaksi.

 

< Takaisin