Tykistökoulu Hyrylässä

Kanta-aliupseerikoulun tykistölinja Hyrylässä 2.5.1955.

 

Sinne matkustimme Hulkkosen Laurin kanssa junalla ensin Keravan asemalle ja siitä autolla tykistökouluun Hyrylään. Majoituimme vanhaan tiilirakennukseen. Nyt oli nukkumatilaa paljon enemmin kuin Lappeenrannassa. Oli yksinkertaiset sängyt ja vain 6 oppilasta huoneessa. Kahdessa huoneessa yhteensä 12. Jostakin syystä ”heitin herjaa” eräälle oppilaalle (Unto Riikoselle Niinisalosta) että se joka pääsee priimuksena kotiin kurssin päätyttyä ostaa toiselle pullon alkoholia. Eihän minulla toki ollut mitään ”mahiksia” kun en tiennyt tykistä yhtikäs mitään.

 

Kurssi alkoi autokoululla. No, sehän minulle sopi hyvin. Kurssin johtaja kysyi minkälaisia ajokortteja kullakin oppilaalla oli. Minun vuoroni tullessa ilmoitin että sekä armeijan kortti, että siviilikortti oli linja-autolle. Eihän kapteeni Kalle Raiviola uskonut, vaan käski näyttää ja minähän näytin. Hieman kapteeni hämmästeli, mutta pakko oli uskoa omia silmiään. Se oli helppo kuukausi alkuun muutamien muiden aineiden ohella. Opetin jopa kurssin muitakin oppilaita ajamaan kuorma-autolla. Kaverit suorittivat armeijan kuorma-autokortteja myöhempää palvelusaikaa varten.

Autokoulun jälkeen alkoi ratsastuskoulutus. Olihan tykistöllä vielä hevosia tykinvetäjinä, joten pitihän niidenkin käsittely opiskella. Se oli hankalaa aikaa kurssista, koska en ollut juurikaan hevosta käsitellyt, saatikka ratsastanut. Nyt oli muiden kurssikavereiden aika opettaa minua niissä asioissa. Hevosen sukimisesta se alkoi ja kavion puhdistuksella jatkui. Taisin yhden kerran puhdistaa kaviot ja loput kerrat puhdistutin varusmiehillä jotka olivat tallipalveluksessa. Kaverit antoivat ymmärtää, että ”rahalla saa ja hevosella pääsee sanoi Lumme kun tykkimiehellä hevosen kaviot puhdistutti”. Ratsastukseen pääsin kyllä suht nopeasti ”perille”. Ratsastuksen harjoituskenttä oli ampumaradan takana, joten oli siinä satulassa pysymistä kun kiväärillä ammuttiin 50 metrin päässä. Kerran maastoratsastuksen aikana piti pysyä jonossa kukin omalla hevosellaan. Eräässä kohdin piti ratsastaa lammikon poikki. Minun hevoseni ei millään suostunut menemään veteen. Ei auttanut muu kuin kiertää se pieni lammikko ja jatkaa eteenpäin. Muut olivat jo ennättäneet varmaan sadan metrin päähän kun minun seikkailuni alkoi. Hevoseni aloitti tahdostani riippumatta juosta lujaa muiden perästä eli ohjaksia ei tarvinnut. Minä vain väistelin puiden oksia ja niin vain hevoseni tavoitti muut hevoset ja ratsastus jatkui. Muistan tapahtuman kuin eilisen päivän vaikka siitä on kulunut jo kuusikymmentä vuotta kun se tapahtui. 

 

Seuraavaksi alkoivat tykkisulkeisharjoitukset. En siihen saakka ollut ollut missään tekemisissä tykin kanssa, joten olipa minulla oppimisen sarkaa roppakaupalla. Onneksi kurssikaverini Lauri Hulkkonen oli täysin perillä tykkitempuista, joten porukalla pärjäsimme mainiosti. Hän on usein jälkeenpäin muistellut kun pistimme kenttätykin tuliasemaan ampumakuntoon kahdestaan, kun sen homman tekivät muut 4-5 miehen porukoissa. Kyllä kai kouluttajatkin ihmettelivät meidän ripeää toimintaa. Pidin aina huolen siitä, että kun kuului komento: ”Tauolle poistu!”, niin olin varmasti ensimmäinen joka oli jo taukopaikalla pitkällään lepäämässä. Tykkitaitoihin kuului myös tulenjohto- ja mittauskoulutus. Olen aina tykännyt laskuhommista, joten mittausopinnot sujuivat melko hyvin.

 

Edellä mainittua koulutusta johti luutnantti Hauhtonen. Iso mies kuin mikä

ja vielä kovaääninen. Eräässä tulenjohto harjoituksessa hänen radionsa teki ”tenän” eikä enää toiminut. Hänen oli pitänyt välittää oppilaiden tulikomennot noin kilometrin päässä pellon toisella laidalla olevalle tulenjohtajalle. No, ei hätää: Hauhtonen nosti kädet suun ympärille torveksi ja huusi tulikomennot suoraan tulenjohtopaikalle.

Hauhtosesta jäi mieleen kuinka hän vähän väliä nykäisi päätään eteenpäin. Se johtui siitä, että hänen puseronsa kaulus oli karkea kuin santapaperi. Minulla oli myöhemmin palveluasuna samanlainen puku, joten tiedän, että kaulus oli äärettömän hankala.                         

 

Urheiluasioita:

Kurssilaisten kesken harrastettiin paljon urheilua. Lauri oli sitkein harjoittelija. Aamulla, tuntia ennen herätystä, eli kello viisi, Lauri oli jo hävinnyt aamulenkille. Kukaan muu ei ollut yhtä aktiivinen harjoittelija. Lauri hoitelikin aina ”pitkät” matkat ja minä lyhyet. Pois luettuna yksi suunnistuskilpailu pituudeltaan noin seitsemäntoista kilometriä. Kilpailun kestäessä harhailimme metsässä rasteja etsien. Tapasin Laurin metsässä. Kumpikin oli vähän eksyksissä. Kuinka ollakaan minä voitin koko kilpailun, jota vieläkin vähän ihmettelen. Lauri oli voittanut edellisen yösuunnistuskilpailun ja minä olin tullut kolmanneksi. Urheilussa kolmiottelu: 100 metrin juoksu, kuulantyöntö ja pituushyppy olivat minun ”heiniäni”.  Lentopalloakin pelattiin, tosin vajavaisin joukkuein. Lauri,  minä ja eräs henkilö kolmestaan pelattiin kuutta vastaan ja yleensä voitimme ottelut.

Kurssin loppupuolella oli tykistön ampumaharjoitus Niinisalon ampumaleirillä. En ollut koskaan ampunut tykillä, joten oli kaikenlaisia hankaluuksia ampumaharjoituksissa. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin.

Kurssin alussa olin haastanut erään kurssikaverin ”mittelöön” siitä, että kumpi on kurssin priimus ja se joka voittaa ostaa toiseksi jääneelle pullon alkoholia. Haastettu Unto Riikonen Niinisalosta oli niin kokenut tykkimiehenä, että eihän minulla ollut mitään mahdollisuuksia voittaa, mutta toiseksi tulin kuitenkin ja ihmettelen sitä vieläkin. (sain sitten sen putelin)

 

Aikanaan kurssi päättyi ja palasimme Lappeenrantaan palveluspaikkakunnallemme.

 

Tätä osiota kirjoittaessani totean, että edellä mainittu kurssikaverini Lauri Hulkkonen kuoli parantumattoman sairauden uuvuttamana 29.01.2017

eli hän oli kuollessaan kahta päivää vaille 90-vuotias. Kävin häntä vielä tapaamassa edellisenä päivänä ennen kuolemaa.

Tietääkseni meitä entisiä kurssitovereita on elossa vain kuusi, niistä kolmestatoista jotka tykistölinjan oppilaina opiskelivat Hyrylässä vuonna 1955.

 

 Muistellut Laurin kurssikaveri Lahja Lumme