Perheen perustaminen

Ollessani noin 18-vuotias nuorukainen, huomasin olevani yksin lauantai-iltana Mustolan koulun urheilukentällä heittämässä kiekkoa ja lyömässä pesäpalloa, siis urheilemassa. Kaikki muut ikätoverini olivat lähteneet tansseihin ja kuka mihinkin iltaa viettämään.

Minä vain syötin pesäpalloa itselleni ja löin kohti pientä rinnettä. Tämä siitä syystä ettei pallo mennyt kovin pitkälle koska ei ollut kiinniottajia. Kiekko ei ollut ”minun lajini”, joten lopetin sen lajin heti alkuunsa.  Totesin, että pitäähän minunkin jotain ajankulua toteuttaa. Aloin käydä elokuvissa ja talvella luistelemassa Luukkaalla sijaitsevalla luistelukentällä. Luistelu oli kovin suosittua nuorten keskuudessa,   ”rusettiluistelua” oli silloin tällöin. Tytöille ja pojille oli jaettu omat rusettinsa, tytöille 1:stä eteenpäin ja pojille samoin rusetit 1:stä eteenpäin. Sitten piti etsiskellä samaa numeroa, tytöt pojista ja pojat tytöistä. Eipä niitä useinkaan tahtonut löytyä, mutta tulipahan luisteltua pari tuntia.  Muistan pitäneeni aika kovaa vauhtia yllä luistellessani ympäri kenttää ja väistellessäni hitaampia luistelijoita.

 

Elokuvatkin vetivät puoleensa Koistisen Kallen elokuvateatterissa. Pari kertaa viikossa siellä tuli käytyä. Talvella kelkkailin potkukelkalla matkan Mustolasta Luukkaalle ja takaisin. Kesällä tein sen matkan polkupyörällä.  Elokuvat olivat suosittuja siihen aikaan. Aina oli täysi katsomo ihmisiä. Elokuviin mentiin silloin aina poikaporukalla.

 

Sitten alkoi elämässä aivan uusi aikakausi. Urheilu ja tanssihommat, molempia harrastin aktiivisesti. Ensimmäiset tanssiaskeleet otin sisareni Railin kanssa Vuoksenniskan työväentalolla. Siitä se tanssi-innostus lähti. Kovimpaan aikaan kävin viikon aikana kahdeksan kertaa tansseissa. Vappuna olivat nimittäin kahdet tanssit, yhdet Tirilän lavalla ja toiset Hakalin työväentalolla. Sellaista tapahtui vain kerran. Siitä se tanssitaitokin alkoi karttua ja meno oli väliin aika kovaakin = nopeaa, johtuen urheilutaustastani. Joku ”henkilö” oli nimennyt minut Singer-Lummeksi, koska jalkani olivat niin vikkelät.

 

Tulevan vaimoni Airin tapasin ensimmäisen kerran Karhusjärven lavalla kesätansseissa. Sitä en enää muista että tanssimmeko useamman kuin yhden ”kappaleen” verran.  Se ilta ei johtanut sen pidemmälle. Taisin vähän vilkutella myöhemmin hänelle, kun kanavan kuorma-auton apumiehenä toimiessani ajoimme hänen kotitalonsa ohitse.  Myöhemmin hän on kertonut menneensä piiloon kun ohitimme hänen kotitaloaan. Tässä kertomastani tapahtumasta kului pari - kolme vuotta, kun tapasimme jälleen Lappeenrannan urheilutalon tansseissa. Niin siinä sitten kävi, että pääsin ”saatolle”. Vihkiminen tapahtui Lappeenrannan kirkossa ja häitä vietettiin Lappeenrannan työväentalossa 3.7.1954.  Häävieraita oli sali täynnä. Airin kylän tytöt järjestivät tarjoilun. Antero Koskimiehen orkesteri huolehti tanssimusiikista. Häävalssi tanssittiin tietenkin ensin ja sitten hääväki liittyi mukaan tansseihin. Airin sisarelta Liljalta uskonto kielsi tanssimisen, joten hän ja hänen miehensä Pentti joutuivat seuraamaan sivusta tanssimista.

 

Häävieraat olivat tietenkin tuoneet kaikenlaisia häälahjoja. Hupaisaa oli se, että minun kavereistani Eero Hannulan häälahja jäi vähän viime tippaan. Niinpä hän otti äitinsä huhmareen ja pisti sen pakettiin ja toi meille sen häälahjana. Ei mennyt kauaa kun Eeron kanssa tapasimme, niin Eero sanoi: ”Voisitko antaa sen huhmareen minulle takaisin kun äitini jo kovasti sitä etsii”. Huhmare oli hommansa hoitanut joten annoin sen hänelle takaisin, eikä asiasta sen koommin puhuttu.

 

Me Airin kanssa hääparina tanssimme häämme viimeiseen valssiin saakka. Keräsimme tavaramme ja lähdimme uuteen kotiimme Tammitie 32:een Kesämäkeen. Huoneistomme oli omakotitalon toisessa kerroksessa. Se oli hellahuone. Lämmityslaitteena vain puulämmitteinen hella. Kannoin nuoren vaimoni vanhan tavan mukaisesti reilusti kynnyksen yli = ulkoportailta portaat toiseen kerrokseen ja vasemmasta ovesta sisään.

< Etusivulle