Ensimmäiset työpaikat 14-v eteenpäin

Kaukaan lanttupeltotyömaa:

Sain tietää, että tilapäistä työtä nuorille oli tarjolla Kaukaan Hovin lanttupelloilla. Niinpä menin tarjolle seuraavana arkiaamuna Hakalin peräkylän pellolle lantun harvennukseen. Työt olivat päiväkohtaisia, joten palkka maksettiin joka päivä työn päätyttyä. Yhtään en muista monenako päivänä kävin töissä, mutta palkanmaksupaikka oli Luukkaan kartanon pihalla. Pääasia tietenkin oli, että sai edes vähän rahaa elokuvissa käymiseen. Ei siitä palkasta veroja makseltu, eikä mihinkään kuitattu, vaan rahat kouraan ja kotimatkalle parin kilometrin päähän.

Konnunsuon turvetyömaa:

Seuraava työpaikka ilmaantui Konnunsuolta valtion polttoturvetyömaalta. Lapiomiehet mättivät märkää polttoturvetta koneeseen, joka muokkasi turpeesta noin metrin pituisen 12 x 12 senttisen pötkylän ja sijoitti sen metrin pituisen laudan päälle. Laudan päällä pötkylät matkasivat kuivatusalueelle kuljetusvaijereitten päällä kuivatusalueelle, jossa miehet ”kippasivat” pötkylät kuivatusalueelle maahan. Niistä syntyi noin 30 metriä pitkä turverivi. Tällainen turverivi annettiin aina yhden työntekijän tehtäväksi. Osittain kuivaneet turpeet käännettiin jotta turve kuivaisi molemmilta puolilta. Sitten kuivaneet turpeet kasattiin keoiksi, kymmenen kappaletta kuhunkin. Palkka maksettiin rahana käsiteltyjen rivien määrän mukaan, veroja ei tarvinnut maksaa, taisi riittää kun kuittasi rahat maksetuksi.

Koska menossa oli sota-aika, niin ruokaa oli vähänlaisesti joten eväillä piti pärjätä. Tuomiojan lähettyvillä oli työmaaruokala, mutta siellä olisi pitänyt olla elintarvikekortti ruuan saamiseksi. Ei muuten ollut korttia!

Isäni kertoi jälkeenpäin tulleensa katsomaan työmaatani. Lähestyessään hän oli nähnyt, että kaksi poikaa tappeli turvesuolla. Lähemmäksi tultuaan hän oli tunnistanut, että oma poikahan se siellä tappeli toisen pojan kanssa…

Matka Konnunsuolle tapahtui ensin kävelemällä noin kaksi kilometriä Maijasenkylän pysäkille, josta noustiin kapearaiteisen rautatien junaan. Matkustimme yleensä avovaunussa, koska oli lämmin kesä. Tuomiojan pysäkillä jäimme junasta ja kävelimme turvetyömaille. Tiesimme junan aikataulun ja tietenkin matkustimme sillä takaisin Partalan pysäkille. Sitten vaan kävelemään kotiin – Mustolaan. Into työntekoon oli voimakas, joten turvetyömaakaan ei ollut mikään huono asia.

Posti- ja Lennätinhallituksen puhelinpuoli:

Varusmiesajan jälkeen jäin vähän ” tuuliajolle” töitten suhteen. Ei muuten ollut tullut mieleenkään, että olin saanut jatkokoulussa Luukkaalla yhden lukuvuoden ajan kauppalinjalla kaupan ja toimistotyön koulutusta, esimerkiksi konekirjoitusta, liikekirjeenvaihtoa, kirjanpitoa, siveysoppia ja matematiikkaa. Niillä olisi jo hyvin pärjännyt alkuun liike-elämässä. Nehän olivat suoraan kauppakoulun oppiaineita. Ei ollut ketään neuvomassa miten elämässä jatkaa eteenpäin. No onneksi, sanoisin, lähdin sitten eräänä aamuna pyrkimään puhelintöihin. Isä lähti mukaan ”taustaturvaksi”. Toimiston johtaja oli kesälomalla, mutta jopa arkkitehdiksi aikova teknillinen piirtäjä kuunteli asiamme ja sanoi että aamulla kello seitsemän lennättimen varastolle töihin ja ilmoittautua voi työnjohtaja Aatami Sudelle. Myöhemmin piirtäjä sanoi, että minä olin ollut ensimmäinen työmies mitä hän on palkannut. Aatami Susi oli työryhmän esimies, taisi meitä sitten olla viisi miestä siinä ryhmässä.

Työhön kuului mm. talokaapelointia, jossa puhelinkaapeleita asennettiin omakotitalojen ullakolta ullakolle. Kaupunkiolosuhteissa se oli hyvä vaihtoehto pylväslinjoille. Niinpä siinä sitten opin käyttämään pylväskenkiä kiipeämällä pylväisiin kulloistakin tehtävää varten, talviolosuhteissa pylväät olivat jäässä ja liukkaita. Hankalimpia töitä oli levittää puhelinlinjalankaa talvella lumihangessa. Lunta oli metrin paksuudelta kun me nuoremmat työmiehet levitimme lankoja ”riilien” avulla puhelintolppien takaa = metsän puolelta kahlaamalla lumessa. Vanhemmat miehet saivat levitellä lankoja maantietä kävellen, koska se oli helpompaa. Se heille suotakoon, vaikka silloin se ”kismitti”.

Välillä tein toki muitakin alan töitä, toimin mm. autonkuljettajana, olinhan saanut varusmiespalveluksen jälkeen ammattiajokortin kuorma-autolle. Kuljettajana tuurasin varsinaista kuljettajaa kesäloman aikana. Samoin ”tuurasin” puhelinvälinevaraston hoitajaa. Kaikkein ”kovimpia” muistan olleen kaapeliojien kaivu. Varsinkin kun talvipakkasellakin sitä jouduttiin tekemään. Kaapelioja piti kaivaa 80 senttiä syväksi ja soralapion levyiseksi. Siinä sitä tarvittiin voimaa ja kestävyyttä. Niitähän minulta tosin löytyi urheiluharrastuksen tiimoilta. Vajaan vuoden työskentelyn jälkeen alkoi tuntua siltä, että mitä jos hakeutuisin armeijan ”leipiin”. Niinpä sitten tein päätökseni ja hakeuduin Kenttätykistörykmentti 3:n autoaliupseeriksi kersantin vakanssille (kts. Sotilasura). Näin jälkeenpäin ajatellen se oli mitä mainioin valinta sillä puhelintyöni oli ”valtion työtä” ja niin se aika laskettiin mukaan 25:n vuoden päästä eläkkeelle siirtyessä. Voisi sanoa että vaikeuksien kautta voittoon.

< Takaisin