Nuorisotoiminta

Noin 10-vuotiaana menin mukaan Lauritsalan seurakunnan järjestämään poikakerhoon. Poikakerhotilana oli Mustolan kansakoulun luokkahuone. Vetäjänä toimi nuorisotyöntekijä Arvo Ruskovaara. Hän sai meidät pojat osallistumaan innolla kaikkiin kerhotoiminnan muotoihin. Kerhossa kävivät pääasiassa samat pojat jotka olivat Mustolan koulun oppilaina. Ikähaarukka oli 10–14 vuotta. Toimintaan kuului kokoontuminen kerran viikossa, illalla, talvikautena. Kesän toimintoihin kuului mm. urheilukilpailuja, kesäleirille osallistumista, erilaisia retkiä ym. Kesäleirit pidettiin Lappeenrannan edustalla sijaitsevassa Kaijansaaressa. Se saari oli seurakunnan omistuksessa. Siellä oli yksi takalla varustettu huvila, jossa voi huonolla säällä pitää esimerkiksi nuotioiltaa. Yleensä nuotioillat pidettiin ulkona leirinuotion loisteessa ja lämmössä. Ruokaa laitettiin leiriemäntien toimesta mm. kenttäkeittiön avulla. Majoitus oli teltoissa. Taisipa välillä olla kylmäkin kun ei ollut makuupusseja. Kenellä oli peitehuopa – josko sitäkään, olihan pula-aika = sota-aika. Erilaiset maastoleikit olivat suosittuja leiritoiminnan muotoja. Sitten illan tullen, ennen nukkumaan käyntiä, oli vuorossa iltanuotio, joka sisälsi mm. erilaisia runomuotoisia ”huutoja”, laulamista – virret mukaan lukien. Siltä ajalta on monet virret säilyneet muistissani – lauloinhan mielelläni. Ruskovaara piti iltahartauden nuotiolla ennen iltatoimia ja sitten vain telttaan nukkumaan. Muistan vieläkin Ruskovaaran ilmeen kun hän ennen loppuvirttä sanoi: ”Rukoilemme”. Hän sulki silmänsä ja rukoili puolestamme. Me kuuntelimme hiiren hiljaa. Tilanne jota nykyajan lapset eivät pystyisi toteuttamaan. Kerhoiltojen ohjelmaan kuului mm. erilaisia kilpailuja, rainoilla esitetyt sarjakuvat olivat mieluista katseltavaa ja tietysti hengellinen puoli hoidettiin aina rukouksineen ja virsineen – olihan kysymyksessä seurakunnan järjestämä tilaisuus.

Ollessani noin 12-vuotias, liityin mukaan partiotoimintaan. Ensin ns. sudenpennuksi ja sittemmin partiolaiseksi lippukunta Lauritsalan Siniveljiin, joka sekin oli Lauritsalan seurakunnan toimialaan kuuluvaa toimintaa. Partiopukuna minulla oli ainoastaan partiopusero, johon kiinnitettiin kuntoisuusmerkit ja kauluksen alle sininen kolmioliina edestä renkaalla niputettuna. Kuuluin Tilhi-vartioon. Meitä oli kuusi poikaa siinä vartiossa. Meillä oli käytettävissä hinausyhtiön asuinrakennuksen ulkovarastossa oleva vapaa huone. Siellä kokoonnuimme usein. Suoritimme mm. kuntoisuusmerkkejä. Opettelimme solmujen tekoa ja morseaakkoset pillillä sanoman lähettämiseksi. Teimme oman lehden vartiollemme, minä tein jopa sanaristikon hyvin pienimuotoisena, mutta kuitenkin. Kokouksista pidettiin päiväkirjaa, joka tietämäni mukaan on nykyään Australiassa asuvan, ehkä jo kuolleen, Pertti Laamasen hallussa. Olen yrittänyt saada sitä päiväkirjaa tänne Suomeen, mutta en ole onnistunut. Vartionjohtajamme oli Pentti Luukkonen. Osallistuimme vartion voimin lippukunnan vartioiden välisiin jalkapallo-otteluihin, tosin vähän heikoin tuloksin. Toisin oli kuitenkin yleisurheilussa, jossa pärjäsimme henkilökohtaisissa lajeissa erittäin hyvin. Luukkosen Pentti hyppäsi korkeutta. Minä hyppäsin korkeutta ja seivästä sekä pituutta ja kolmiloikkaa, heitin keihästä ja kiekkoa, työnsin kuulaa, juoksin matkoja 60 – 1000 m. Eihän niillä tuloksilla nykyään pärjäisi ollenkaan, mutta sota-aikana tuloksemme olivat ikäisillemme hyviä.

Matkustin kerran partiolaisten kesäleirille Mäntyharjulle osallistuakseni urheilukilpailuihin siellä. Voitin seiväshypyn ja sillä siisti. Matkustin taas junalla, nyt kotiin. Junanvaihto oli mennen tullen Kouvolassa. Vieläkin ihmettelen, että miten osasin ja uskalsin matkustaa niin nuorena sinne leirille. Ruuasta ei tietoa eikä rahasta, mutta tulipahan sekin reissu tehtyä. Muistan erään 1000 metrin juoksun Lauritsalan kentällä partiokisoissa. Osallistujana oli mm. Kalevi Suorsa. Hän lähti johtamaan juoksua. Näin kun hän pisti suuhunsa suklaapalan että jaksaisi paremmin juosta. Eihän meillä muilla ollut sellaisia ” kotkotuksia” koska oli sota-aika. Suklaata hän oli saanut isältään ja äidiltään Kanadasta, joten kelpasipa syödä. Eipä se kyllä häntä paljon auttanut kun kirin hänen ohitse sata metriä ennen maalia, sillä lailla.

Lippukunnalla oli silloin tällöin tilaisuuksia Lauritsalan seurakuntatalolla. En vieläkään tiedä mikä minut sai lupautumaan järjestämään kahvit ja pullat tilaisuuteen. Minähän menin paikalliseen Olympia kahvilaan ja esitin asiani. Sain tarvikkeet sovittuna päivänä ja järjestin tarjoilun. Pullista piti ottaa asiakkailta leipäkortin kuponkeja rahan lisäksi.  En enää muista miten kaikki sujui, mutta jotenkinhan minä kuitenkin selvisin, vaikka olin vasta 15-vuotias. Lippukunta teki retken Konnunsuon vankilaan. Se oli melko kolkko paikka. Luultavasti meitä peloteltiin pysymään ”kaidalla” tiellä. No, kai se on jotenkin auttanut. Joku vanki soitti koko vierailun ajan urkuja vankilan kirkossa. Silloin kuulin ensimmäisen kerran teoksen Ave Maria. Olen siitä lähtien tunnistanut sen kun sitä soitetaan jossain.

Kaksi Tilhi-vartion retkeä muistuu mieleen, hiihtelimme Lasolan kylän Kalliokoskelle. Söimme eväät ja katselimme veden virtaamista pikku joessa. Joessa oli pieni koski, jonka partaalla poltimme nuotiota lämpimiksemme. Näin silloin ensi kerran koskikaran ruokailupuuhissa. Se oli hyvin vikkelä lintu. Se sukelteli purossa – mitä syömistä lie löytänyt. Täytyi olla hiihtoloman aikainen retki koska oli maanantai ja kerhoilta. Saimme tuuman, että hiihdetäänpäs Mustolan koululle kerhoon. Niinpä löysimme itsemme kerhosta. Kerhoillan päätyttyä menimme koteihimme ruokailemaan. Sovimme että tunnin kuluttua lähdemme takaisin Kalliokoskelle - yöretkelle. Matkaa noin neljä kilometriä, metsän läpi hiihtäen. Ei tietä eikä peltoaukeita. Sinne vaan suunnistimme. Olivathan minunkin vanhempani ”pistäneet hanttiin”, mutta eihän se auttanut. Pelkäsivät meidän eksyvän. Siinä se sitten yö kului nuotiota poltellen ja tarinoiden. Kylmän takia ei unta tullut. Aamulla varhain hiihtelimme kotiin ”hyvässä järjestyksessä”. Retki oli päättynyt.

Toisen retken teimme taas talviolosuhteissa. Määränpäänä jo aiemmin mainitsemani leirikeskus Kaijansaaressa. Sotilasmalliseen pulkkaan lastasimme joitain tarvikkeita mm. kirves, saha, köyttä ja hieman polttopuita. Lähdimme liikkeelle liki 20 asteen pakkasessa, täysikuun aikaan illalla. Hiihdettävää matkaa oli noin seitsemän kilometriä. Perille päästyämme piti hankkia lisää polttopuita. Otin mukaan kaverin (apumiehen) sekä kirveen, sahan ja pulkan. Etsin sopivan kelon josta tein kaatamisen jälkeen polttopuita. Sitten vain takkaan tulta ja sen vaikutuspiirissä nukkumaan. Yksi retkeläinen kerrallaan kipinävartioon, että muut saisivat nukkua rauhassa. Minä nukuin ahkiossa ja kuka missäkin mitä alleen löysi. Kylmä kokemushan se oli tämäkin retki – kylmä reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Tähän nuorisotoimintaan kuuluu ”ehdottomasti” rippikoulun käynti. Sitä käytiin kerran viikossa Lappeen seurakuntakodissa Luukkaalla, lähellä Kaukaan tehtaita. Pappi ja kanttori hoitivat opetuksen vuorotellen. Koulun käyntiin kuului lisäksi kirkossa käynti sunnuntaisin jumalanpalveluksen aikana kolme kertaa. Niitten käyntikertojen kylkiäisenä oli kolehdin keruu tietyn virren aikana. Kun kolehti oli kerätty, luovutettiin kerätyt rahat suntiolle sakastissa. Meitä taisi olla neljä kerääjää / käyntikerta. Keräyshaavissa oli vajaa kaksi metriä pitkä varsi, joka haavia liikuteltaessa penkkirivien välissä kolkutteli mummojen ja pappojen päitä koska kerääjät olivat tottumattomia moiseen hommaan. Rippikoulu oli iltakoulu arki-iltoina koko kevättalven ajan. Siitä sitten aikanaan mentiin ripille sunnuntaikirkon meiningin yhteydessä. Kyllä se meidän vaatetuksemme oli hyvin kirjavaa heti sodan jälkeisenä aikana. Nykyäänhän kaikilla on samanlainen vaatetus ripille mentäessä. En kyllä ole tähän päivään mennessä (6.9.2015) saanut todistusta ko. tapahtumasta, mutta olen kuitenkin tarkistanut, että kirkon kirjoista löytyy merkintä rippikoulun hyväksytystä suorittamisesta.

Muistiin merkinnyt yliluutnantti evp. Lahja Lumme

< Takaisin