Ikävuodet 6-11

Koululta muutimme Saimaan kanavan työväelle tarkoitettuun vuokrahuoneistoon. Se oli osa taloa, jossa oli kolme huoneistoa joissa kussakin oli iso olohuone ja melko kookas keittiö, siis yksiö ”nykykielellä”. Siinä sitten neljän hengen perhe alkoi asustelemaan.

 

Tämä talo on kanavan länsipuolella kahdesta samanlaisesta talosta lähempänä Mälkiän sulkua. Kanavan työläisten käytössä oleva sauna oli 40:n metrin päässä asunnostamme. Saunan lisäksi käytössämme oli aitta, puuvaja, ulkowc (jota myös ulkohuoneeksi kutsuttiin), kellari ja ullakko. Perheemme omisti radion, josta me lapset kuuntelimme varsinkin Markus-sedän lastentunteja. Hän osasi ottaa kuuntelijat haltuunsa. Muita lasten ohjelmia en siltä ajalta muista. Markus-setä muisti aina muistuttaa, että kaurapuuron syönti on terveellistä. Markus-sedästä kerrottiin huumoripitoisena juttuna seuraavaa. Kun hän lopetti lastentunnin, niin hän unohti sulkea mikrofonin ja sanoi – ”nyt Markus-setä lähtee paskalle”.

 

Sauna oli kanavan laidalla. Siellä kävimme saunomisen lomassa vilvoittelemassa – kuka milläkin uimataidolla. Minusta ei ”uimamaisteria” tullut eikä ole tullut vieläkään. Parinkymmenen metrin etäisyydellä rannasta oli pieni pyöreä saari, jonne muut uivat mutta minä en. Niitä pyöreitä saaria oli kaksi. Ne oli tehty kivenlohkareista ja maa-aineksista silloin kun kanavaa ja sen suluista Mustolaa ja Mälkiää uudistettiin. Mustolan lampi, jonka kautta kanava sijoitettiin toimimaan, oli noin hehtaarin kokoinen. Kun olin noin yhdeksänvuotias, rakensin itselleni lautan kolmesta isosta hirrenpätkästä. Lautalla seilailin lammella mm. kalastellen. Kalastelin tavallisella ongella, jossa oli vapa, siima, korkkikoho ja tietysti koukku johon syötiksi käytin matoja tai pullaa, jota äitini oli hyvä leipomaan. Kalojen pyytämiseen käytin myös pitkää siimaa. Se oli tehty pitkästä onkisiimasta. Siihen oli sidottu poikittaisia siiman pätkiä (n. puolimetrisiä) ja niitten pätkien päihin oli solmittu koukut – joita minunkin siimassa oli noin 15. Joka koukkuun sitten vain mato ja pitkäsiima järveen. Sainhan sieltä aina kaloja äidille kalasopan keittoa varten. Erään kerran ollessani nostamassa siimaa, siinä oli joku käärmeen näköinen eläin. No kalaksihan sen totesin, mutta ei sitä ennen, eikä sen jälkeen liene Mustolan lammesta ankeriaita saatu. Todennäköisesti ankerias oli tullut kanavaa pitkin Suomenlahdelta – laivojen perässä. Kun irrotin sen koukusta, niin se meinasi karata välittömästi. Sain sen kuitenkin pysymään ”aisoissa” ja vietyä äidilleni. Hän paistoi ankeriaan ja siitä tuli hyvin maukas sekä rasvainen ruoka. Suurin kanavasta saamani kala oli kilon painoinen hauki, jonka sain uistimella. Uistin oli kiinnitetty siimalla ongen vapaan, jonka avulla vedin uistinta kanavan reunalta käsin.

 

Kalastuksesta muistuu vielä mieleen kuinka sain kaloja melko tyhjäksi pumpatusta Mälkiän sulusta. Niitä vain keräsin vähäisen veden joukosta. Möin kalat naapureille ”kappalehintaan”, markan kappaleelta. Kalat olivat särkiä ja lahnoja. Olin silloin jo työikäinen. Palaan myöhemmin tämän ajan tapahtumiin. Leikkikavereina meillä sisareni Railin kanssa olivat seinän takana asuneet Kaisa ja Risto Löfman, Raija Lappalainen sekä Pekkarisen tytöt. Aika tyttövoittoinen tuo joukko oli. Ristolla oli käytössään ilmakivääri, jolla tietenkin ammuttiin. Minulle sattui pieni tapaturma, kun vedin vahingossa liipaisimesta lataustilanteessa. Taisin saada koko elämäni ajaksi pienen lyijysirun silmäkulmaani, mutta eipä tuo ole pahemmin haitannut.

 

Ollessani seitsemän vuotta vanha, olin toisella luokalla kansakoulussa. Olimme menneet juuri kouluun 30.11.1939 kun opettajamme Kaarina Aapro ilmoitti meille että on alkanut sota ja teidän on mentävä kotiin. Eihän siinä muuta kuin reppu selkään ja kotiin. Ensimmäisen ilmahälytyksen tultua juoksimme naapurin maakellariin pommitusta pakoon. Kellarin oven edessä oli poikittainen pino puuparruja estämässä mahdollisia sirpaleita iskeytymästä kellarin ovesta sisään. Täysosumaa ei kellarin katto olisi millään kestänyt. Onneksi ei kuitenkaan kohdalle sattunut.

 

Seuraavan ilmahälytyksen aikana juoksimme metsään kanavan muuntajan taakse rakennettuun sirpalesuojaan. Ko. sirpalesuoja oli kallioseinään sijoitettu paksu metallilevy.

 

Tässä vaiheessa isä joutui reserviläisenä mukaan sotatapahtumiin ammusvarastojoukkueeseen. Lappeenrantalainen liikemies, Laatu-Sähkön johtaja Larma oli mm. hänen palveluskavereitaan.

 

Tässä tilanteessa alkoi uusi vaihe perheemme elämässä. Sotilaat olivat ”valloittaneet” Saimaan kanavan ja Mustolan sulun virkailijoille kuuluvat asunnot, joten meidän oli etsittävä koti yksityiseltä puolelta. Jouduimme lähtemään ”evakkoon” koska sotatilanne oli uhkana päällä. Matkustimme junalla Kouvolaan. Vaihdoimme Kuopion junaan jossa matkustimme Kurkimäen asemalle. Siitä matka jatkui sen aikaisella postiautolla Karttulan kautta Tervon rajalla sijaitsevaan isovanhempieni Aino ja Edvard Oksmanin kotiin jonne sitten majoituimme. Siinä sitä sitten asuttiin kaikkiaan seitsemän hengen ja välillä tilapäisesti kahdentoista hengen vahvuudella. Siinä sitä oltiin pienen keittiön ja vähän suuremman tuvan lattian täydeltä makailemassa kuin ”silakat suolassa”. Mummolla oli yksi lehmä josta sai maitoa ja maidosta tai paremminkin sen kermasta kirnuttiin voita. Kesän sadosta perunoita, ruista ja kait vähän vehnääkin, joilla jotenkin tultiin ruuan puolesta toimeen. Leivän sisuksia söi mummoni ja me lapset syötiin halukkaasti leivän kuoria. Lähin kauppa oli viiden kilometrin päässä johon matka taitettiin = kuljettiin kävellen.

 

Illan pimetessä kajastivat Jyväskylän valot taivaan rannalla. Valoja lisäsi venäläisten pommituksista syttyneet tulipalot. Kova pakkanen paukkui muistini mukaan 40:n kieppeissä. Iltapimeällä ei uskaltanut yksin mennä ulkohuoneeseen tarpeilleen, vaan aina piti olla ns. ”kummi” mukana. Kakka jäätyi korkeaksi torniksi ja joskus ei voinut istua tarpeen tekoon ennen kuin kangella oli torni kaadettu.

 

Kävin evakossa ollessani paikallisessa kansakoulussa koulua noin kolme kuukautta. Taisin pärjätä hyvin. Karttulan kirkolla jaettiin evakoille avustuksena vaatteita ja kenkiä. Muistan saaneeni ainakin villapaidan ja muistini mukaan norjalaismalliset hiihtokengät. Niissä oli kippurakärjet suksien mäystimiä varten. Mäystin oli suksen side johon kippurakärjet sovitettiin.

 

Ukkini Eetu (Edvard) teki töitä ns. Ruokolahden koululla. Hän toimitteli talonmiehen ”virkaa” koululla. Kerran olimme enoni Esa Oksmanin kanssa illan pimetessä auttamassa ukkiani halkoliiterissä. Meillä oli Esan kanssa mukava tehdä töitä. Halot lensivät kaaressa kasaan. Naurettiin ja heiteltiin, kunnes kävi niin että halko kolahti Esan ohimoon. No, vertahan siitä alkoi vuotaa, jolloin ukkini katsoi minua vihaisena ja sanoi: ”Mittee sinä teit?” Ei siinä joutanut, eikä uskaltanut alkaa selittelemään että vahinkohan se oli, vaan pinkaisin minkä käpälistä lähti ulos vajasta illan pimeyteen, suuntana mummon mökki. Matkaa oli lähes kaksi kilometriä. Vähän matkaa juostuani tuumasi että oikaisenpahan metsän läpi ojan piennarta pitkin mummon mökille. Olimme Esan kanssa päivänvalossa kulkeneet sen kautta, mutta pimeässä en kertaakaan. Lumi oli ainut valonlähde. Odotin näkeväni mummon valot vasemmalla puolella kulkureittiä. Eipäs vain valoja tullut näkyviin. Pysähdyin tuumailemaan että mitäs nyt? Silloin kuulin minua etsivien ihmisten huhuilevan minua ja minä vastasin että ”olen täällä”. Olin ollut noin sadan metrin päässä mummon mökistä. Sitten mentiin äidin kanssa saunakamariin ja sain oikeata vitsaa, joka oli siihen aikaan kuritustapa. Sen ainoan kerran olen elämässäni saanut vitsaa ja senkin syyttömänä koska tapahtuma oli selvä vahinko.

 

Kävin koulua Ruokolahden kansakoulussa, jossa oli opettajana enoni vaimo Ida Oksman. Kävin koulua noin kolme kuukautta.

 

Rauhan tultua palasimme takaisin Mustolaan. Saimme asunnon pariskunta Värrön mökistä. Mökissä oli huone ja keittiö. Perheeseemme kuului neljä henkeä: isä, äiti, sisareni Raili ja minä. Oli vähän ahdasta kun neljä henkeä asui peräkamarissa ja omistaja pariskunta asui keittiössä. Isäntäväen pappa poltteli kessua piipussaan – kyllä haisi pahalle. Hyvin usein papalta oli kateissa piippu tai silmälasit. Hänellä ei tainnut ajatus enää olla parasta luokkaa. Arvo-setäni oli morsiamensa Mairen kanssa meillä yötä. Heille annettiin nukkumapaikaksi ”pukkisänky”. Kun aamulla herättiin, niin olipa hauskaa kun pukkisänky oli yö aikana pettänyt jostakin syystä!!!! En nyt oikein tarkkaa muista, kuinka kauan siinä asunnossa asuttiin. Siitä olen varma, että kun Esa-veljeni syntyi 16.1.1942, me asuimme ns. Juutilaisen talon hellahuoneessa. Lienemme muuttaneet jo edellisenä kesänä sinne. 15.1.1942. Minut vietiin sisareni Railin kanssa Hultin taloon yöksi. Kun isä haki meidät kotiin, niin siellä oli äiti ja vastasyntynyt veljemme Esa. Kätilö Nuutinen oli ollut auttelemassa häntä maailmaan. Vaikka ruoka oli siihen aikaan hyvin vähissä, niin tiedän, että Esa sai hyvin riittävästi äidin maitoa. Sitten vauva kastettiin ja sai nimekseen Esa Antero Lumme. Tästä Juutilaisen talosta muutimme Mustolan sulun vierelle ns. sulkuvartijan taloon. Siinä talossa oli hyvä asua kun tilaa oli riittävästi. = iso ”sali”, melko kookas makuuhuone ja kookas keittiö.

< Takaisin