Ensimmäiset työpaikkani aikuisena

Kaukaan rullatehdas:

Sain ensimmäisen varsinaisen työpaikan Kaukaan rullatehtaalta. Tehtäväni oli auttaa ”lokkaajia” heidän poratessaan sahatuista puukiekoista rulla-aiheita. Minä järjestin kiekot lokkaajalle helposti käteen saataviksi. Työ oli hyvin pölyistä, ei meinannut äitikään poikaa tuntea kun satuttiin yhtä aikaa Kaukaan työmaaruokalaan ruokatunnilla ruokailemaan. Minulle sen ajan herkkua olivat keitetyt makaronit jauhokastikkeella. Työnjohtaja Huuskonen oli suunnitellut minusta tulevan teräasentajaa, mutta toisin kävi – onneksi. Muutin seinän taakse kärräämään sahausjätteitä sahureiden laatikoista johonkin. En enää muista mihin ne vietiin. Palkka oli parempi kuin edellisessä työssä. Siinä meni ensimmäinen kesäni ansiotyössä. Sanouduin irti ja siirryin Karjalan Metsätuotteelle töihin.

Karjalan Metsätuote:

Työtehtäväni oli siellä rakennuselementtien teko naulaamalla. Elementit, joita siellä naulattiin, lähetettiin Venäjälle sotakorvauksena. Ensimmäinen levylaji minulla oli komeron seinä. Se oli hyvin yksinkertainen levy jonka vasta-alkajana opin helposti tekemään. Toinen levymalli oli oven yläpuolinen levy. Tein ensin tuntipalkalla sitä työtä. Sitten ilmaantui ”kellokalle” viereeni ja alkoi ottaa aikoja levyn teossa. Hän oli määrittelemässä urakkahintaa työlleni. Ihmettelin kun hän ei tehnyt mitään merkintöjä papereihinsa. Syy löytyi kun hän sanoi työnjohtajalle: ”Laitapas tuo poika töihin että saadaan urakkapalkka laskettua”. Olin tahallisesti hidastellut, että saisin paremman palkan työstäni. No, kaikki selvisi ja hinta tuli laskettua. Muistan hinnan vieläkin, se oli 20,50 markkaa kappale. Tein niitä 3 kappaletta tunnissa. Työpaikkana oli kylmä halli. Talvi kun oli niin naulat lämmitettiin höyryllä lämmitettävässä laatikossa. Höyry tuli sahan höyrylaitteista. Samassa laatikossa pidin myös evääni lämpimänä. Tästä työstä siirryin talotehtaan varastoon varastoapulaiseksi. Siellä opin nauloista ja muistakin tarvikkeista paljon myöhempää elämääni varten. Enpä sitten viihtynyt siinäkään työpaikassa kovin pitkään, joten sanouduin irti.

Saimaan kanava:

Pääsin Saimaan kanavan palvelukseen auton apumieheksi. Eräs vanha työmies ei oikein tykännyt kun nuori poika vei häneltä työpaikan. Kuorma-auto oli Volvo mallia noin 1940. Sitä kuljetti Onni Peltola niminen mies. Hänen kotinsa oli samassa talossa jossa perheeni asui Pikku-Mustolan sulun lähellä. Taas oli opittava uusia asioita työn teossa. Olihan se välillä aika kovaa työtä kun suureksi osaksi sorakuorman pääosan lapioin minä – 3 kuutiota/kuorma. Kuljettelimme monenlaista tavaraa. Soran lisäksi mm. halkoja, tukkeja, ratakiskoja, lankkuja, lautoja, tiiliä ja jopa käytimme jyviä Suikin myllyssä jauhatettavana. Me, kanavan työntekijät, saimme ostaa kanavalta halkoja asuntomme lämmitykseen ja ruuan tekoon puuhellalla. Myydyt halot veimme kuorma-autolla aivan ostajan puuliiterin edustalle. Halot olivat metrin mittaisia, joten ne jouduttiin sahaamaan sähkösirkkelillä sopiviksi pätkiksi. Sirkkeli saatiin lainaksi Saimaan kanavalta. Kesäaikana hoidimme Mustolasta Nuijamaalle johtavan sorapäällysteisen maantien tasausta kuorma-auton perässä vedettävällä tielanalla. Sama tie pidettiin talvella auki auraamalla saman kuorma-auton eteen kytketyllä auralla. Talvella oli vähemmin autoapumiehen töitä, joten jouduin muiden työmiesten mukaan sulkuporttien raappaukseen ja maalaamiseen Mustolan ja Mälkiän suluilla. Yhtenä erikoisena työnä voin mainita, että ”sepän sällin opin olen saanut Saimaan kanavalla juu”, laulun sanoja myötäillen, joten työ oli hyvin vaihtelevaa. Muutamia vielä mainitakseni: tukkien kenttäsirkkeli sahausta, lankkujen ja lautojen taaplaamista, heinäntekoa, muurarin apulaisena oloa, kallion porausta käsiporan ja lekan avulla, pärekaton tekoa ym.

Yksi tarina muistuu mieleen tältä kanava-ajalta: TVH:n Kymen piiri järjesti yleisurheilukilpailut Kimpisen kentällä Lappeenrannassa. Yhtenä lajina oli korkeushyppy.  Enpä sitten saanut muilta vastusta, joten voitin sen lajin minulle tutulla tuloksella 160 senttiä. Minä olin kanavatyömaan järjestelijänä kun viimeinen laji oli alkamassa. Se oli ruotsalaisviesti jonka osuudet olivat 100, 200, 300 ja 400 metriä. Vanhin mies piti sijoittaa sataselle ja hän oli Tuomiojan sulkuvartija Vakkila. Kahdelle sadalle sijoitin oman isäni Reino Lummen, kolmelle sadalle ikäiseni Johanssonin Pertin. Itseni sijoitin neljälle sadalle. ”Vanhat” miehet juoksivat yllättävän lujaa, varsinkin isäni Reino juoksi kuin ammattilainen. En ollut koskaan nähnyt häntä juoksemassa. Mutta sitten tuli ”Waterloo” kun Pertti Johansson juoksi omaa osuuttaan. En tiedä hänen juosseen milloinkaan kilpaa, joten se siitä. Kun minä sain kapulan, niin muut olivat jo kolmenkymmenen metrin päässä. En minä niitä kiinni saanut, joten olimme surkeasti viimeisiä.

Tämä työrupeama päättyi kun menin varusmiespalvelusta suorittamaan KTR 3:n Lappeenrantaan  1.10.1951.

< Takaisin